Pianisti Alexi Tuomarila on alun perin Espoon Musiikkiopiston kasvatteja, mutta korkeimpia opintoja varten hän suuntasi Sibelius-Akatemian sijasta Brysselin Kuninkaalliseen Konservatorioon vuosiksi 1994-1999.
Belgian-vuodet johtivat luontevalla tavalla ”eurooppalaistumiseen”, ja Tuomarila onkin reissannut muusikkona läpi useimmat mantereen maat. Belgiasta jäi tietysti myös hyviä muusikkokontakteja, ja edelleen Tuomarila pitää yllä myös kvartettia yhdessä belgialaisten muusikoiden Nicolas Kummertin ja Teun Verbruggenin kanssa. Nelikon täydentää basisti Antti Lötjönen.
Euroopassa Tuomarila on paitsi keikkaillut myös kilpaillut ahkerasti. Ja voittoisasti, sillä ykkössijoja on erilaisista jazzkilpailuista mm. Brysselistä (1999, 2001), Avignonista (2001), Monacosta (2001) ja Granadasta (2005).
Ura on kurkotellut tasaisesti yhä ylemmäs, sillä Tuomarilalla alkaa olla jo kysyntää jazzin legendaosastoa myöten. Tämän levyn julkaisun aikoihin näet saatiin kuulla, että Tuomarila oli kutsuttu soittamaan Tomasz Stankon ja Anders Jorminin kanssa Puolaan.
Nyt Tuomarila tuntuu olevan vakiinnuttamassa kvartettinsa rinnalle toista työkalua. Trio on jokaisen jazzpianistin koetinkivi, ja jos sille tielle lähtee, on sitten myös onnistuttava ollakseen uskottava taiteilija.
Tuomarila on onnistunut kasaamaan oivallisen trion. Komppikaksikko Mats Eilertsen ja Olavi Louhivuori ei uraudu patenttiratkaisuihin, vaan hakee kaikkeen tekemiseensä persoonallista särmää, erottuvaa ääntä. Tuomarilalla on siten pitkälti antoisaa työmaata edessä jos kokoonpano pysyy hengissä.
Pianistin päälaatu saattaa hyvinkin olla lyyrinen impressionismi, ja ajoittain kuuluu myös selviä kaikuja pohjoismaisesta asketismista. Tuomarila ei kuitenkaan rajoita itseään näihin tunnelmiin, vaan lähtee myös mielellään irrottelemaan lähempänä jazzin mainstream- olemusta.
Tällä levyllä Ornette Coleman ja Cole Porter ovat säveltäjävieraina sulassa sovussa, ja belgialainen Lionel Beuvens on antanut eväät erinomaisen energiselle avaukselle. Jos yhtyeen avut pitäisi tiivistää yhteen biisiin, kuunteluun voisi ottaa Eilertsenin rakenteeltaan vaihtelevan Intornetten, jossa Tuomarilan soiton irtonainen svengaavuus pääsee hyvin esiin.
SuomiJazz
